Linkki-vinkit

Kun löytää hyvän jutun, kirjan tai vaikkapa internet sivun, se pitäisi laittaa heti itselle ylös muistiin johonkin. Muuten nämä löydöt menevät hukkaan ja joutuu uudelleen käyttämään sitä kallisarvoista omaa aikaansa materiaalien uudelleen löytämiseen. Tästä syystä päätin laittaa tähän muutamia hyviä internet linkkejä muistin avuksi. Tiedänpähän mistä löytää linkit, kun seuraavan kerran mietin, mikä se olikaan se hyvä sivu, jossa oli jotain hyödyllistä materiaalia.

 

 

Herkullisia huopa-askarteluja muun muassa lasten kesäkioskiin:

http://kristallinhohtoa.blogspot.fi

esim. huopakakku: http://kristallinhohtoa.blogspot.fi/2015/03/diy-itsetehty-huopakakku.html

 

Lasten kanssa tehtäviä askarteluja ja muita juttuja sekä ideoita lapsiperheelle:

http://onnellinenoliivi.blogspot.fi/

http://www.hepokatti.fi/askarteluohjeita

 

Hauskoja ja helppoja virkkausohjeita:

http://lauranvirkkaus.blogspot.fi/2012/08/virkattu-kannykkakotelo.html

 

 

Mekkovinkkejä vauvalle:

http://tuunausblogi.blogspot.fi/2013/08/helppoja-mekkoja-vauvalle.html

 

Tuunaus- ja askarteluvinkkejä:

http://www.unelmientalojakoti.fi/tuunaus-ja-askartelu

 

Tuunausta T-paidoista:

http://jalokiven.blogspot.fi/2013/10/tuunattu-huivi.html

https://moreless2nd.wordpress.com/2012/08/30/innostuin-uudesta-ideasta/

 

Kierrätystä wc-paperirullilla:

http://charmedwhite.casablogit.fi/lue/2014/05/wc-paperin-hylsy-askartelua-ideoita

 

Silmän iloksi sisustusjuttuja:

http://www.styleroom.fi/ 

 

 

 

 

Palmusunnuntain jälkimainingit

 

Kulttuurisien ”juhlapyhien” ympärillä pyörii nykyään aina suuri keskustelu. Jouluna pohditaan saavatko lapset askarrella tonttuja ja enkeleitä tai saako joulujuhlaa viettää ja mitä siellä saa esittää. Nyt pääsiäisen alla ennen palmusunnuntaita keskustelu kääntyi siihen, saako pajunoksia kerätä ja virpoa. Seuraava odoteltava keskustelu on varmaan uudestaan koulujen kevätjuhlat ja mitä siellä saa esittää.

Nämä keskustelut kertovat kulttuurin muutoksesta. Me elämme tänä päivänä monikulttuurisessa yhteisössä, jossa meillä joudutaan pohtimaan mikä on sopivaa kaikkien kulttuurien näkökulmasta. Kaikissa kulttuureissa näin ei tehdä, vaan pidetään kiinni omista perinteistä. Tämä herättääkin keskustelun siihen, mitä asioita meidän pitäisi vaalia omassa kulttuurissa.

Palmusunnuntai tuli siis vietettyä. Ei siten, kuin sitä joskus muinoin on vietetty. Vuosien varrella tapahtunut muutos ei miellytä tänä päivänä kaikkia. Päivää kuvataan lasten kerjäämiseksi ja luonnon tuhoamiseksi. Pajunoksia kun revitään puista ja kierretään ovelta ovelle pyytäen palkkaa. Pajunoksia ei ole pakko repiä puista, sen voi opettaa jo pienellekin lapselle. Keruuretkelle voi ottaa mukaan puutarhasakset ja opettaa lasta leikkaamaan oksat oikein. Ja tietysti hakea oksat sellaisesta paikasta, josta ne on lupa ottaa. Ovea puolestaan ei ole pakko avata virpojille, jos se on omaa vakaumusta vastaan tai oveen voi laittaa ystävällisen lapun, jossa kerrotaan, että virpomista ei toivota kyseiseen osoitteeseen. Palmusunnuntain perinne on vuosien varrella muuttunut ja tulee varmasti muuttumaan jatkossa. Iloista oli seurata kuinka osa lasten kanssa palmusunnuntaina virpomassa kiertäneistä aikuisista oli ottanut lasten ilon omakseen ja myös pukeutunut muun muassa pääsiäispupuiksi. Hieno ele näiltä aikuisilta ja tuntui siltä, että he olivat ottaneet pääsiäisen ilon omakseen. Ehkä tässä on seuraava isompi muutostrendi?

Kulttuurin muutosta tulee tapahtumaan jatkossakin, sitä emme voi estää. Muutos on ainoa varma asia tulevaisuudesta. Me itse päätämme, miten rajaamme muun muassa kulttuurisia toimiamme. Olisikohan seuraavaksi mietittävä, pitäisikö vappu rajata vain työväen juhlaksi, työttömät, lapset ja muut olisi varmaan syytä rajata tästä juhlasta seuraavaksi ulos? Vai pitäisikö meidän katsastaa kulttuuriamme enemmän mahdollisuuksien näkökulmasta kuin rajaamisen näkökulmasta?

Verkko-opinnot

 

Verkko-opintojen mahdollisuus kasvaa jatkuvasti. Yksi syy on toki kiristyvä talous ja säästötoimenpiteet. Toisaalta verkko opinnot antavat joustoa opiskeluun. Osallistumalla verkko-opintoihin opiskelija voi valita, vapaammin oman osallistumisensa, osittain myös sen, koska osallistuu. Verkko-opinnoissa ei myöskään ole kiire luennoille. Ne antavat opiskelijalle vapautta, mutta myös vastuuta opiskelujen etenemiseen. Toisaalta jokaisen pitäisi opiskella itseä varten, ei ketään muuta, joten vastuu on aina opiskelijalla, oli opintomuoto mikä tahansa. Opiskelumuotojen monimuotoisuus kuitenkin helpottaa monen arkea ja mahdollisuutta opiskella, joten verkko-opinnot ovat tervetullut lisä perinteisen opiskelun rinnalle.

 

Opettajan rooli

Osaamisessa ja opettamisessa opettajilla on iso rooli. Vaikka oppimisessa henkilön oma motivaatio onkin tärkeä, niin huono opettaja saattaa laskea motivaatiota. Jos tekisi gallup-kyselyn siitä, onko kohdannut omalla tai vaikkapa lapsensa kohdalla huonon opettajan, kyllä vastausten osuus olisi suuri. Kaikkien ihmisten kanssa eivät kemiat aina sovi yhteen ja ne liitettynä oppimiskokemukseen saattavat aiheuttaa sen, että kyseistä asiaa ei halua opiskella tai panostaa sen oppimiseen. Huonot opettaja-kokemukset saattavat liittyä myös kokemukseen siitä, arvostetaanko minua oppijana. Ovatko minun luomukseni tai ajatukseni arvokkaita? Jos oppija ei koe arvostusta, sitä ei myöskään anneta opettajalle.

Opettajan ammatti onkin haastavaa ja arvopohjaista. Se haastaa miettimään, mitä tietoa ja taitoa välittää muille, jopa huomaamattaan. Huomioitavaa on, että jokainen meistä on omalla tavallaan opettaja. Me näytämme mallia toisille omalla tekemisellämme ja toimillamme. Meidän ajatukset ja käytökset heijastavat muille meidän maailmaa ja niistä joku voi ottaa aina mallia, niin hyvässä kuin huonossakin.

 

Oppimisvaikeudet koulutuspolun esteenä

 

Millä saadaan ihmisiä työelämään? Tämä on kysymys, joka käy kuumana. Työ on muuttunut ja osaamisen on muututtava sen mukana. Nuorten työllistymiseen kaavoitettiin nuorisotakuuta. Tämä ei ole toiminut ihan niin kuin sen toivottiin toimivan. Osaamisen takaamiseksi suunnitellaan kovasti koulutuspolun muuttamista. Jossain vaiheessa oppivelvollisuutta olisi pidennetty nykyisestä. Yhdeksi keinoksi oppimispolun pidentämiseksi tai takaamiseksi esitettiin myös oppikirjojen maksuttomuutta toiselle asteelle. Tämäkään ei oikein ottanut tuulta purjeisiin.

Nämä molemmat keinot kuulostavat jotenkin aivoriihityöskentelyn nopeilta tuloksilta, jossa on vain haettu jotain ratkaisuja tilanteeseen se pidemmälle asiaa pohtimatta. Ongelmia nuorten työllistymiseen ja oppimispolkuun on paljon muualta kuin materiaalien hinnoissa. Pakollisuuden lisääminen opiskeluun ei myöskään helpota niitä, joilla on vaikeuksia oppimisessa. Oppimisen tukemiseen jo varhaisessa vaiheessa tarvittaisiin enemminkin keinoja ja vaihtoehtoisia opintolinjoja niille, joille opiskelu on vaikeaa.

Ne joilla on vaikeuksia oppia, motivaatio oppimiseen ei välttämättä ole korkea nykyisessä koulutussysteemissämme. Tämä on haaste. Se on myös osa syy siihen, että nuoria tippuu pois koulutusjärjestelmästä. Ei koulukirjojen maksuttomuus saa oppimisvaikeuksissa pinnisteleviä nuoria opintojen pariin, saati pakottamalla heitä opiskelemaan lisää asioita, jotka ovat heille äärettömän vaikeita. Ne nuoret, jotka pärjäävät opiskelun maailmassa hakeutuvat toisen asteen koulutukseen. Ne nuoret, jotka taistelevat oppimisensa kanssa, eivät halua jatkaa takkuavaa opiskelua tai eivät pääse oppimisvaikeuksiensa vuoksi niille opintoaloille, joille haluaisivat. Tämä on iso ongelma. Tämän ratkaiseminen uusin keinoin on se, johon pitäisi paneutua.

 

Taidon soveltaminen

Suomi tarvitsee taitavia ja osaavia ihmisiä. Osaamisen muuttaminen taidoksi vaatii harjoittelua. Kokeilu ja harjoitteleminen ovat avainasemassa taidon opettelussa. Taitojen oppiminen on tekemällä oppimista ja taidot vaativat opettelua, harjoittelua.

Taitoja on erilaisia. Taidot voivat olla sekä muuttuvia että pysyviä. Taitoja tarvitsee myös käyttää, jotta ne säilyvät. Taidon taso voi olla myös vaihtelevaa.

Taidon oppimisessa motivaatio on tärkeintä. Taidon oppimiseen tarvitaan malli, jota pitää voida itse kokeilla. Kokeilun jälkeen tuotosta pitää tarkastella, pohtia onnistumisia. Tästä syntyy oppiminen: Kokemusten kautta reflektoiden voidaan oppia uusia asioita.

Jotta taidossa päästäisiin soveltamisvaiheeseen, jota paljon toivotaan ihmisiltä, niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin, oppijan pitää itse havainnoida mallia ja omaa prosessiaan ja sitten pyrkiä ymmärtämään sitä. Sen jälkeen taitoa voi vasta soveltaa.

Taidon soveltaminen on taito, jota tarvitaan tulevaisuudessa, mutta se vaatii jokaiselta paneutumista ensin perustaitoon ja sen kehittämiseen. Sovelletuilla taidoilla päästään innovaatioiden lähteille. Ja innovaatioita tarvitaan aina uuden kehittymiseksi!

 

Muutosvastarinta

Muutos ja vastarinta kuuluvat yhteen. Siellä missä tapahtuu muutosta, on myös vastustusta. Tästä johtuen meillä on olemassa yhdyssana muutosvastarinta. Tuttu ja turvallinen on tarpeellista meille jokaiselle. Jo pienille lapsille haetaan säännöllistä rytmiä, rutiineja, jotta maailma olisi ennakoitavaa tai ennakoitavissa. Rutiineista, tutuista ja turvallisista vanhoista tavoista poikkeaminen aiheuttaakin vastustusta.

Tämä on havaittavissa muun muassa korkeakoulujen yhdistymisajatuksissa. Ajatusta yhdistymisestä vastustetaan opiskelijakuntien voimalla. Korkeakoulujen yhdistymistä on esitetty tutkimus- ja innovaationeuvoston raportin pohjalta. Sen mukaan tarvitaan isoja muutoksia ammattikorkeakoulujen ja yliopiston toimintaan. Yhdistymistä vastustavat vetoavat siihen, että raportin tarkoitus on kuluissa leikkaaminen, ei laadun parantaminen.

Korkeakoulujen yhdistäminen voi varmasti kaventaa kuluja, mutta yhdistymistä tarvitaan myös uudistumisen vuoksi. Tällä hetkellä on aivan liikaa työttömiä, korkeasti koulutettuja henkilöitä, joten jotain on pielessä korkeakoulujärjestelmässä ja ainakin korkeakoulujen- ja työelämän välillä. Jonkinlaista muutosta tarvitaan.

Harva korkeakouluopiskelija on opiskellut sekä ammattikorkeakoulussa että yliopistossa. Toisen korkeakoulun kulttuurin ja tapojen ymmärtäminen perustuu monella mielikuviin. Näiden mielikuvien perusteella muutos voi näyttää pelottavalta. Tänä päivänä molemmat opinahot kuitenkin painottavat tiedettä. Molemmista valmistuu vähintään kandi-tason suorittaneita henkilöitä, joiden pitää tehdä tieteellistä osaamista näyttävä lopputyö, opinnäytetyö. Englanniksi käännettyinä opinahot ovat jo yliopistoja, kun ammattikorkeakoulu kääntyy Univercity of Applied Sciences ja yliopistot ovat Univercity of (esimerkiksi) Tampere. Tässä muutoksessa on siis paljolti kyse myös mielikuvien muuttamisessa, eikä laadun heikentämisestä tai kulujen karsimisesta.

Opetusministeri Krista Kiurun pitäisi saada tänään selonteko ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistymismahdollisuudesta. Tampere on ilmoittanut kiinnostuksensa korkeakoulujen yhdistämiseen. Tällaista kokeilua varmasti tarvitaan, ennen kuin käytäntö voi levitä laajemmin. Erilaisia yhdistymismalleja tarvitaan, jotta voidaan löytää sopiva, opiskelijoita, työelämää ja yhteiskuntaa hyödyttäviä ratkaisuja.

 

Kirjavinkkejä

Omien taitojen kehittämiseksi voi viikonloppuna suunnistaa vaikka kirjastoon ja lainata muutama itseä kiinnostava ja omia taitoja kohottava kirja. Toki helppoja ohjeita on löydettävissä kotikoneenkin ääreltä. Ei muuta kuin hakusanat Googleen ja toivotaan onnea.

Tässä muutamia vinkkejä kirjastoon suunnistaville ja kädentaidoista kiinnostuneille.

Virkkaamisesta kiinnostuneille, helppo teos on Nicki Trenchin Virkkaa suloista lapselle. 35 vaatetta ja varustetta 0-3-vuotiaille. Kirja kertaa alussa virkkaamisen perusteet. Kirjassa on kolmen tasoisia virkkaustöitä, joista aloittelijankin tai taitojaan verestävän on helppo lähteä liikkeelle.

 

Askarteluun lasten, ainakin hieman isompien ja tyttöjen, kanssa soveltuu puolestaan Jane Bullin Minä osaan itse. Kirjassa on helppoja ohjeita, joissa ei paljoa tarvitse osata ommella. Kuvat sopivat tyttöjen pinkkiin maailmaan ja saavat heidät varmasti innostumaan.

Malin Larssonin ja Anna Jeppsonin kirja Askartelun vuoden ajat antavaa kivoja vinkkejä erilaisiin askarteluihin huomioiden eri vuoden ajat.

 

 

Sirpa Kontio-Nikama puolestaan ohjeistaa jo legendaarisiksi muodostuneista kahvipaketeista tekemään erilaisia asioita teoksessa Kahvipussin uusi elämä.

 

 

 

Onnea taitojen kartuttamiseen!

 

Tarvitaan: osaavia ihmisiä!

Työelämä tarvitsee osaavaa väkeä. Korkeasti koulutettuja on kuitenkin työttömänä luvattoman paljon. Nuorisolle on luotu työelämään pääsemiseen nuorisotakuu ja nyt on väläytelty ikääntyvälle työväelle omaa työtakuuta.

Työelämän muutokset haastava miettimään, miten osaavia työntekijöitä saadaan työelämän piiriin. Alalle koulutettaville on luotu oppisopimusmalli, mutta siinä on omat haasteensa muun muassa organisaation sitoutumisen kanssa taloudellisesti epävarmoina aikoina. Oppipoika, kisälli, mestari – malliakin on väläytelty yhtenä vaihtoehtona saada päteviä työntekijöitä eri aloille. Joillekin aloille se voikin sopia. Haasteita näissä työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavissa malleissa tuottavat, ainakin joillain aloilla, alaa koskevat lait ja asetukset työntekijöiden pätevyyksistä ja määristä.

Erilaisia malleja kuitenkin tarvitaan erilaisten oppijoiden saamiseksi työmarkkinoille ja niitä lienee syytä jatkokehittää edelleen. OECD:n koulutustasoa näillä työelämän kanssa eri tavoin toteuttavilla yhteistyömalleilla ei saada tilastollisesti nousemaan, mutta jos niillä saadaan useampi ihminen työelämän pariin, ollaan oikeilla jäljillä. Ja jos näillä keinoilla ja perinteisen koulutusväylän kautta ei työllisty, niin aina voi työllistää itse itsensä, jolloin vastaa tekemisistään ja osaamisestaan vain itselle.

Kolmas sektori

 

Kolmannen sektorin nousu on mahdollista, kun itse tekeminen, osallistuminen, toisten konkreettinen tapaaminen alkavat korostua. Marttoihin kuuluminen on jopa tietyllä tapaa trendikkäämpää nyt kuin aiemmin, kun käsillä tekeminen ja omat taidot korostuvat.

Kolmas sektori tarjoaa monipuolisuutta organisaatioiden kentälle. Toisten auttaminen, uusavuttomuus, toisten kohtaaminen, vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta ovat nousevia trendejä ja tähän kolmannella sektorilla on pitkä historia jo olemassa.

Uusavuttomuudesta on puhuttu vuosikymmeniä. Se nousee keskusteluun, kun perinteiset taidot eivät olekaan enää kaikkien hallussa, koska uudemmat taidot ovat korvanneet niitä.

 

Kasvoton kone-elämä tulee tiensä päähän joskus ja oikeiden ihmisten kohtaaminen kasvotusten tulee palaamaan, jolloin kolmatta sektoria tarvitaan ihmisten kohtaamispaikkana. Taitojen opettajana kolmas sektori on tehnyt pitkään työtä. Erityisesti vanhojen taitojen opettajana kolmas sektori on kunnostautunut esimerkiksi Marttojen ja kansalaisopistojen voimalla. Kolmas sektori onkin tervetullut taitojen ylläpitäjä ja uusien taitojen opettajana sekä aitojen ihmisten kohtaamispaikkana.

 

Tiedon lähteet

 

Tiedon lähteet vaikuttavat oppimiseen. Dokumentti ”Ylen suuri tehtävä” kyseenalaisti sen onko suomalainen joukkoviestintä kohta vain Yleisradion, Facebookin ja Googlen varassa? Joukkoviestimet ovat tärkeässä asiassa tiedon jakamisessa. Se tieto, mitä esimerkiksi Yleisradio antaa ammattitoimittajan välityksellä poikkeaa Facebookissa välitetystä tiedosta, jossa tiedonantajana on matti meikäläinen. Google puolestaan on tunnettu tiedon etsimisen ensimmäisenä välineenä. Se, kuinka oikeellista tietoa Google antaa, on toinen asia.

Tieteessä tiedon oikeellisuus perustuu sen luotettavuuteen. Google ei ole tällä saralla kovin luotettava lähde. Se on kuitenkin tavallisen kansalaisen oikotie onneen, jos tarvitsee löytää jotain nopeasti. Kuinka moni jättää kätensä alas, jos kysytään, onko käyttänyt Googlea nopean tiedonhaun apuvälineenä? Googlen avulla myös tieto leviää nopeasti ja moni myöntää sen helpottavan omaa arkea.

Facebookin tiedon välittäminen on toisenlaista. Sinne jaetaan sitä, mitä halutaan. Asioiden oikeellisuudella ei silloin ole kovin paljon merkitystä. Tietoa sillä pystyy helposti välittämään toisille ja nopeasti. Oppimista Facebook voi hyödyttää, esimerkiksi materiaalin jakamisella usealle eteenpäin. Sen käyttöä opetuksessa ei ehkä kuitenkaan vielä osata käyttää tai haluta käyttää juuri sen kyseenalaisen tiedonvälityksen vuoksi. Mahdollisuuksia se tosin tarjoaisi, mutta kyseenalaisen maineen vuoksi, ehkä odotamme jotain muuta vastaavaa formaattia opetuksen hyödyksi.

Oppimisen kannalta tietoa on tänä päivänä helposti ja nopeasti saatavilla. Oppiminen ei jää siitä kiinni. Kriittisyyttä oppimiseen se kuitenkin tuo, kun tiedon oikeellisuus pitää muistaa tarkistaa tai ainakin kyseenalaistaa.

 

OECD ja koulutustaso

Tänään Ylen aamu-uutisissa vilahti juttu OECD:stä ja koulutustasosta (Kauppalehden juttu). Sen mukaan Suomen koulutustaso on laskussa ja alle OECD:n keskiarvon. Vertailussa on tarkasteltu työmarkkinoille siirtyvien korkeasti koulutettujen määrää, jossa Suomessa ei ole tapahtunut vastaavaa nousua kuin muissa OECD-maissa. OECD mittareista pitää kuitenkin muistaa, että ne ovat jonkun tilaamia. OECD:lta saa sitä mitä tilaa. Näin on todettu muun muassa Johanna Kallon väitöstutkimuksessa.

OECD maista esimerkiksi Tanskassa päivähoidossa / varhaiskasvatuksessa työskentelee tällä hetkellä murto-osa koulutettua henkilökuntaa, kun taas Suomessa jokaiselta varhaiskasvattajalta vaaditaan tutkintoa asetuksen mukaan. Varhaiskasvatuksessa meillä työskentelee sekä toisen asteen ammattikoulutettua henkilökuntaa että korkeasti koulutettuja ammattilaisia. Tässä vertailukohdassa Tanskan on helppo nostaa koulutetun henkilökunnan määrää, kun se taas ei ole meillä mahdollista. Toki korkeakoulutettujen määrää voidaan asetuksilla lisätä. Tässä esimerkissä voi toki kysyä, onko se tarpeen meillä?

Yleisesti ottaen korkeasti koulutettujen huono työllistyminen Suomessa on ollut jo tiedossa jonkin aikaa. Tämä haastaa miettimään, mitä koulutuksia tarvitaan ja kuinka paljon ihmisiä millekin aloille kannattaa kouluttaa. Koulutuspolitiikkaa pitää siis tarkastella. OECD mittarit antavat viitteitä asioista, joita on hyvä pohtia koulutuspolitiikkaa suunniteltaessa. Koulutuspolitiikassa pitää tosin muistaa ottaa huomioon kansalliset erikoistarpeet kansainvälisten rinnalla, eikä vain tuijottaa kansainvälisiä mittareita.

 

Yhden illan juttu

Mitä enemmän ikää tulee, huomaa kaipaavansa yhden illan juttuja. Tässä ei nyt kuitenkaan tarkoiteta mitään parisuhde asioita vaan kaipuuta tehdä asioita, jotka voi saada valmiiksi yhdessä illassa. Uuden oppiminen on tässä suhteessa haasteellista. Asioiden omaksuminen vie usein enemmän kuin yhden illan, että siitä tulisi automaatio. Vanhojen taitojen esille kaivaminenkin saattaa viedä enemmän kuin yhden illan.

Kaipuu pikatoimitukselle yhdessä illassa lienee tuovan hektinen elämäntapa. Aika on kortilla ja asioita pitäisi saada tehokkaaseen tahtiin valmiiksi. Lapsiperheissä kovasti kuulutettu oma aika on rajallista. Toisaalta tässä täytyy sanoa, että saakin olla. Lapset ovat pieniä vain hetken. Jos käytän lasten hereillä olosta suuren osan itseeni, niin heidän lapsuusaika vilahtaa ohi silmien. Tästä syystä yhden illan jutut tuntuvat paremmilta, kun voi lasten nukkumaan mentyä käyttää aikaa johonkin omaan, hetkeksi, tuntematta syyllisyyttä.

 

Tällaisille pikaohjeille on siis tilausta. Esimerkiksi ohje virkata lapselle helppo ja nopea kesähattu, on tervetullut. Toteutus ei välttämättä ole nopeaa, jos joutuu palauttamaan virkkaamisen perusteet mieleen. Ihania ruoka- ja leivontaohjeita on pilvin pimein internet täynnä. Ohje tehdä nopeasti saattaa kuitenkin kaatua siihen, että tarvittavia aineita ei ole kaapissa. Taidot ja materiaalit kaatavatkin helposti nopean toteutuksen ajatukset. Tästä johtopäätöksenä: Jos aiot toteuttaa yhden illan jutun, tee se tehokkaasti esivalmistelujen avulla. Esivalmisteluihin voi kuulua esimerkiksi perustaitojen kertaaminen ja materiaalien varaaminen kotiin. Hyvin suunniteltu on tässäkin jo puoliksi tehty. Aikaa ja hermoja säästyy kun valmistelee asiat hyvin ennen niihin ryhtymistä.

 

Omat taidot – leipominen

Aikanaan jokaisen tytön oletettiin osaavan pitää huolta lapsista, kodista, laittaa ruokaa ja leipoa. Tänä päivänä tämä ei ole itsestään selvyys. Perinteitä kunnioittaen, lauantaipäivän kunniaksi laitetaan omat kädet heilumaan ja kaivetaan jauhopussi esiin kaapista.

Omilla käsillä tekeminen on terapeuttista. ”Heinähatussa ja Vilttitossussakin” käytettiin taikinaterapiaa, joten pestään kädet ja kääritään hihat ylös. Omilla käsillä tekeminen on usein myös palkitsevaa. Erityisesti, jos tuloksen näkee heti ja se on onnistunut. Kaikessa oppimisessa ja opettelussa on kuitenkin syytä lähteä liikkeelle helposta ja edetä kohti vaikeampia suorituksia, jotta onnistumisia saadaan aikaan.

Tässä perinteiset sämpylät saavat vaihtelua, kun ne muuttavat muotoaan lauantai-päivän sarviksi.

JUUSTOSARVET (12-16 kpl)

2 ½ dl maitoa

25 g hiivaa

1 tl suolaa

6-7 dl (hiivaleipä)jauhoja

50 g margariinia

 

TÄYTE:

½ munaa

2 dl juustoraastetta

VOITELUUN:

½ munaa

 

1.    Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Sekoita vähitellen joukkoon suola ja jauhot. Lisää sulatettu margariini. Vaivaa taikinaa ja jätä se kohoamaan.

2.    Jaa kohonnut taikina kahteen osaan.

 

 

3.    Pyöritä osista pallot ja kauli ne pyöreäksi levyksi pöydän päällä.

 

 

4.    Jaa taikina 6-8 osaan taikinapyörällä.

5.    Sivele munaa taikinan päälle ja ripottele juustoraaste päälle

 

6.    Rullaa sarvet yksi kerrallaan ympyrän reunalta sisälle päin.

 

7.    Nosta sarvet pellille kohoamaan.

 

 

8.    Voitele sarvet munalla.

 

 

9.    Paista uunin keskiosassa 200-225 C uunin tehosta riippuen, 10-15 minuuttia.

Nautitaan lämpimänä sellaisenaan tai täytettynä sarvena.

 

Tuoreen leipomuksen tuoksuista lauantaita kaikille!

 

Valokuva-leikki

 

Valokuvaaminen on haastava laji. Ammattivalokuvaajilla on omat standardinsa hyville kuville kuin harrastelijakuvaajilla, jotka kuvaavat omaksi huviksi ja hyödyksi. Valokuvaamista voidaan silti käyttää helposti oppimisen ja opettamisen apukeinona.

Oppiminen on elinikäinen prosessi. Sen ei tarvitse aina olla niin vakavaa. Tästä esimerkkinä valokuvausleikki, joka sopii ainakin lasten kanssa toteutettavaksi, miksei aikuistenkin kesken. J Lapset ovat yleensä huolettomampia ottamissaan kuvissa kuin aikuiset ja niiden joukosta löytää yleensä aina jonkin ”helmen”, upean kuvan.

Tarvitaan kamera ja jokin valittu esine tai esineitä. Yksi ottaa kuvan esineestä tai esineistä jossain valitsemassaan kohteessa. Toinen henkilö tarkastelee otettua kuvaa ja annettua vihjettä kuvasta, ratkaistakseen jonkun asetetun ongelman.

Tässä esimerkki lapsiryhmästä ja käsitteiden opettelusta: Lapsi laittaa tavaran haluamaan paikkaan ja tästä otetaan kuva. Sitten yhdessä pohditaan, mihin tavara on mennyt ja opetellaan paikan käsitteitä samalla. (Esimerkiksi possu on raastimen takana (ks. kuvat yllä).) Lapsiryhmässä jokainen saa vuorollaan laittaa tavara haluamaan paikkaan, ottaa kuvan ja esitellä kuvan muille. Leikki tukee paikan käsitteiden harjoittelua, mutta onnistuessaan kohottaa myös lapsen itsetuntoa, kun lapsi saa olla muiden edessä ihailun kohteena ja tärkeänä henkilönä esittelemässä kuvaansa.

Leikkiä voidaan leikkiä myös valokuvasuunnistuksena, jossa jokin esine piilotetaan johonkin, otetaan kuva ja tuodaan kuvavinkki muiden nähtäville. Esinettä lähdetään etsimään kuvan vihjeen mukaan.

Leikin avulla opitaan käsittelemään myös kameraa. Sen avulla annetaan vastuuta lapselle toisen tavaran käsittelystä ja huolehtimisesta. Osoitetaan luottamusta toiseen.

 Valokuva-leikkiä voi leikkiä myös työpaikalla, hyvän maun rajoissa. Johtajan huoneesta voisi löytää vaikka kuvan, missä hän milloinkin on liikkeellä. Kaikkia kuvia ei kuitenkaan kannata esitellä. Ehkä tähänkin leikkiin on hyvä lisätä hyväksi todettu ”Facebook”-ohjeistus: ”laita se esille, minkä voisit julkisesti torillakin esitellä”.

Hyvä ja osaava johtaja

 

 

Johtamisen haasteet muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Osaavia johtajia tarvitaan. Onneksi koulutuspolitiikka on muuttumassa. Johtaminen nähdään arvokkaana: Tarvitaan koulutettuja johtajia. Osaavia johtajia kuulutetaan toimeen joka puolella. Viimeistään kun epäonnistutaan, kaivataan osaavaa johtajaa. Johtajuuden erityiskysymykset ovat nyt pinnalla. On havahduttu siihen, että johtajia pitää kouluttaa: Johtaminen on oma ammattilajinsa.

 

Toiminta, pienikin projekti tarvitsee johtamista: suunnittelua, organisointia, delegointia ja muun muassa budjetointia. Hyvä johtaja osaa suunnitella ja toteuttaa tuottavaa toimintaa. Työhyvinvoinnin takaa löytyy hyvä johtaja, joka ymmärtää alaisiaan.

Hyvän johtajan määritelmiä on monia. Hyvä johtaja vastaa toiminnasta. Hän innostaa, kannustaa, motivoi ja luottaa alaisiinsa. Hän kohtelee heitä oikeudenmukaisesti. Hyvä johtaja on rohkea ja päättäväinen. Johtaja luo selkeän vision, suunnan, mihin mennään. Hän tietää työn tavoitteet ja päämäärät. Hyvä johtaja osaa antaa palautetta. Hyvä johtaja on läsnä. Hän osaa ennakoida ja tuntee työyhteisönsä.

 

Hyvät vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä johtajalle. Hänen pitää osata kommunikoida selkeästi ja kuunnella. Hyvältä johtajalta vaaditaan ongelmanratkaisukykyä. Ensin johtajan pitää kuitenkin tuntea itsensä, jotta voi johtaa muita. Johtajan on lisäksi oltava jatkuvasti valmis kehittymään.

Johtamiseen tarvitaan toki tiettyjä persoonallisuus piirteitä. Erittäin tärkeää on halu olla johtaja. Taitoa tarvitaan arkijohtamisen toteuttamiseen. Johtamisessa ei saa kuitenkaan unohtaa hyvän johtamisrakenteen merkitystä.  Johtajakin tarvitsee tukea ja hyvät rakenteet voidakseen johtaa menestyksellisesti. 

Omat taidot

 

Omat erikoistaidot ovat kultaakin kalliimpia tulevaisuudessa. Omien taitojen korostuminen on päässyt esille, kun ns. ”kerskakulttuuri” on alkanut väistyä ja vanhat perinteiset taidot ovat päässeet esille muun muassa vähenevien luonnonvarojen myötä.

Meillä jokaisella on osaamista. Oma osaaminen pitää kääntää hyödyksi, ainakin itselle. Tulevaisuudessa oma osaaminen korostuu. Vaikka ei olisi alan erikoistaitaja, perustaidoista kannattaa jokaisen pitää huolta.

Osaamisalueita, joista on ainakin hyötyä tulevaisuudessa:

-          puutarhan- ja kasvimaanhoito

-          ruuanlaitto

-          kädentaidot

-          ekologinen osaaminen (esim. kierrätys)

-          ICT-taidot

-          teknologia taidot

-          ekonominen osaaminen

-          kielten osaaminen

-          vuorovaikutustaidot

-          ongelmanratkaisutaidot

-          johtaminen

-          luovuus

Puutarhanhoito

 

Aurinko, aurinko lettuja paistaa…Aurinko pilkistää pitkästä aikaa verhojen raosta. Tuo kaivattu valoilmiö lämmittää luontoa ja mieltä. Se saa mielen vaeltamaan kohti kesää. Oppimisen ja osaamisen kohdalla ajatukset ajautuvat puutarhaan. Mitä kaikkea pitääkään taas muistaa puutarhanhoidossa?

Luonnonmukaisen ajattelun myötä puutarhan hoitaminen on noussut uudestaan osattavien taitojen listalle. Pienenkin kasvimaan tai edes yhden kasvin hoitaminen vaatii tietoa ja taitoa. Kaupungistumisen myötä viljely ei ole automaattisesti verissä, eikä taito kasvien hoitoon välttämättä kulje suvussa eteenpäin. Onneksi apua on tarjolla muualta.

Nyt kun mietitään, mitä ja miten kevätauringolta suojaisi? Pitäisikö tuijat suojata auringolta? Muistanko kalkita nurmikon vielä, kun on vähän lunta nurmikon päällä, jotta kalkki siirtyisi maahan sulavan lumen mukana? Mitä hyötykasveja haluan laittaa puutarhaan ja mihin kohtaan, jotta kierto menisi oikein? Hankinko kesäkukat valmiina vai yritänkö kasvattaa jotain itse? Näissä asioissa helpon avun antavat puutarhakirjat ja netti. Puutarhakalenterit ovat myös oiva apu (tässä muutama).

Luonnosta oppiminen on jatkuvaprosessi. Kaikkia puutarhan ja kasvien hoito ei toki kiinnosta. Kesän ja puutarhan suunnittelu ja hoito ovat ihan mukavaa puuhaan, kun niihin on kerran hurahtanut. Paljon mietittävää se kuitenkin vaatii. Ja yrittämistä. Ja epäonnistumista. Onneksi luonto usein palkitsee pohdinnan ja osan yrittämisestä, kun päästää nauttimaan kukkaloistosta tai puutarhan antimista. Yritykset eivät kuitenkaan aina onnistu, mutta sitten kokeillaan jotain muuta. Ja sitten kun itse lopettaa yrittämisen luonto tuo ne luonnollisimmat elementtinsä puutarhaan eli ainakin voikukat.  J

Onks pakko, jos ei haluu?

Kieli-keskustelu käy kuumana vaalien alla, lähinnä kohteena pakko-ruotsi. Samaan aikaan Yle alkaa lähettää karjalankielisiä uutisia. Tämä uutisten lähettäminen on hieno ele Yleltä. Pakko-ruotsikeskustelu ei sen sijaan ole kovin hedelmällinen.

Pakko-ruotsi keskustelu on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sillä suljetaan yksi ovi. Aukeaako sillä jokin toinen? Pakko-ruotsi - keskustelussa täytyy muistaa, että ruotsi on vielä Suomen virallinen kieli ja sitä pitää toistaiseksi jonkun ainakin osata. Ja miksi tässä keskustelussa halutaan sulkea ovia sen sijaan, että tutkailtaisiin muita vaihtoehtoja.

Pienet lapset ovat keskimäärin avoimia uusille asioille, kuten kielten opiskelulle. Voisiko vieraiden kielten opetusta uudistaa tai muuttaa? Voisivatko lapset päästä kokeilemaan useamman kielen alkeita? Voisiko kielten opetusta aikaistaa? Kuinka paljon kieliä lasten pitää osata laajasti?

Tosiasian on, että vieraita kieliä pitää hallita jatkossakin. Jos Suomi ei olisi koskaan ollut Venäjän tai Ruotsin vallan alla, nämä kielet voisivat saada positiivisemman vastaanoton. Tunteita nimittäin ne herättävät, mistä kertoo hyvin pakko-ruotsi keskustelu. Pakko-englannista ei sen sijaan puhuta, vaikka se kuuluu opetussuunnitelmiin.

 

What does it say?

 

Mitä siinä lukee? Osaamisalueena kielten osaaminen tulee säilyttämään oman asemansa korkealla. Jokaisen pitää tulevaisuudessa hallita jotain muutakin kieltä kuin äidinkieltään. Rajat eivät tule sulkeutumaan, joten pelkällä omalla äidinkielellä ei tulevaisuudessakaan pärjää. Toivottavasti kuitenkin äidinkielestä pidetään myös kiinni, että se ei hautaudu vieraiden kielten alle. Oma äidinkieli on meille kaikille tunnekieli ja jokaisella pitää olla oikeus puhua sitä ja käyttää sitä. Vieraiden kielten hallitseminen on kuitenkin osaamistaito, mihin kannattaa jokaisen panostaa ja kannustaa lapsia myös.

 

Varhaiskasvatus pakolliseksi

Varhaiskasvatuspiireissä keskustelu käy kuumana siitä, millaista varhaiskasvatuksen pitäisi olla. Osa haluaisi rajata oikeutta ja osa tehdä siitä jopa pakollista yli kolmevuotiaille lapsille. Ne, jotka puhuvat pakollisuudesta vetoavat siihen, että tällä taataan tasa-arvoisuus oppimiseen kaikille lapsille. Pakollinen varhaiskasvatus saattaisi paljastaa myös lasten oppimishaasteita aikaisemmin ja niihin voitaisiin puuttua ja aloittaa kuntoutus aiemmin.

No mikä varhaiskasvatusmuoto sitten olisi pakollinen? Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen kenttä on laaja. On perhepäivähoitoa eri muodoissa, päiväkotihoito ja erilaisia avoimia varhaiskasvatustoimintoja kuten kerhoja. Jos pakollisuudesta alettaisiin tosissaan puhua, niin mikä näistä muodoista olisi pakollinen, vai saisiko silloin kuitenkin edelleen valita palvelun?

Jos valinnanvapaus säilyy, niin silloin kysymykseksi jää edelleen toiminnan laatu. Palvelun pariin voitaisiin pakottaa, mutta mikä takaisi tasapuolisen laadun eri järjestäjien välillä? Perhepäivähoitoa oltiin yhdessä välissä ajamassa alas sen vuoksi, että perhepäivähoitaja joutuu yksin painimaan lasten haasteiden kanssa ja perhepäivähoitajan koulutus, jos sellainen hänellä on, ei välttämättä riitä ongelmien ratkomiseen. Kerhotoiminta on puolestaan osapäiväistä ja erilaista kuin kokopäivähoitoa tarjoava päiväkoti.

Toimintamuodot jo haastavat laatua, mutta iso ongelma on myös laadunohjauksessa. Varhaiskasvatukseen on tehty laatuasiakirjoja, mutta laatu on edelleen epätasaista. Jos varhaiskasvatuksesta halutaan pakollista, laatuun on myös panostettava. Jos varhaiskasvatuksesta halutaan tasa-arvon tuojaa, laatu pitää olla määritelty ja sitä pitää tarkkailla.

 

Facebook ja vuorovaikutus

 

Ajatellaanpa tilannetta, jossa oltaisiin työpaikkakokouksessa ja käytössä olisi vain Facebookin tarjoamat vuorovaikutustyökalut: tykkää ja kommentoi. Vapaissa kanssakäymisissä ja palaverissa käsiteltäviä asioita voisi kommentoida vai näillä keinoilla. Mitä kertoo asian esittelijälle, jos kaikki eivät tykkää hänen esittämästään asiasta, eli eivät ”peukuta” sitä? Kertovatko ne siitä, että idea on huono vai siitä, että muut eivät ole huomanneet tai kuunnelleet häntä?

Asioiden kommentointi onkin vaikeampi juttu. Jos asiaa pitää kommentoida kirjallisesti ja julkisesti, pitää osata hyvin kirjallisen kommunikoinnin keinot. Väärinkäsityksen määrä on suunnaton, jos kirjallinen viesti epäonnistuu. Ja jälleen kirjallista kommenttia saa ”peukuttaa” tai kommentoida. Oma kommunikointi tulee muidenkin arvioitavaksi. Haasteelliselta vaikuttaa.

 

Toisen asioiden ”tykkääminen” on paljon helpompaa ja ”hajuttomampaa” kuin asioiden kommentointi. Jos kommentoit: Hienoa ja piste (Hienoa.) – Se voi vaikuttaa turvalliselta, mutta vastaanottaja voi tulkita sen vähän laimeaksi vastaanotoksi. Se voi vastata myös esimerkiksi ”ihan sama” kommenttia. Kommentti: Hienoa ja huutomerkki (Hienoa!) – Voi vaikuttaa puolestaan esimerkiksi huutamiselta. Kommentti: Hienoa ja kysymysmerkki (Hienoa?) – Tuo taas kyseenalaistamisen mukaan kommentoimiseen. Varmin keino välttää väärä ymmärrys lienee siis loppumerkin pois jättäminen (Hienoa), mutta viestiikö se, että asia on kesken?

 

Vuorovaikutus ei siis ole helppoa Facebookin tarjoamilla peruskeinoilla ja ne eivät ehkä sovellu luonnossa tapahtuvaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Netissä käytävä kanssakäyminen noilla keinoilla vaatii myös oman opettelunsa, jotta isommilta väärinkäsityksiltä vältytään. Vuorovaikutustaitoja pitää täten opetella ja harjoitella, oli sitten kanssakäymisissä toisten kanssa kasvotusten tai koneen välityksellä.

 

Tieto vs. taito

Tietoa ja taitoa tarvitaan aina. Ennusteet povaavat että taito, oma osaaminen, tulee ohittamaan tiedon. Tästä on merkkejä jo olemassa. Kädentaidot, tuunaaminen, internet-osaaminen ovat tämän päivän kuumia taitoja. Tietoakin näillä osa-alueilla tarvitaan, mutta millaista tietoa ja tarvitaanko niihin yliopisto tutkintoa, onkin toinen asia.  Taidon nouseminen tiedon ohi haastaa koulutuspolitiikkaa miettimään uudestaan, mitä ja mihin ihmisiä koulutetaan. Jo nyt yliopistosta valmistuneiden työllistymisestä ollaan huolissaan. Iltasanomat puolestaan uutisoi, että ammattikorkeakoulusta valmistuneet voivat työllistyvät nopeammin ja saada hyvää palkkaa. Työelämässä taito työllistäisi siis nopeammin kuin tieto. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että yliopistot pitäisi lakkauttaa, koska niistä tuotetaan tietoa taidon kehittämiseen.  Mietittävää tässä yhtälössä ”tieto vs. taito” kuitenkin on.