tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tilanvaltaajat




Tervetuloa yksinkertaisuus. Kevätenergian avulla huomaa kodistansa paljon turhakkeita, noita esineitä ja asioita, jotka valtaavat asunnosta tilaa. On saattanut säästää tai kerätä mitä ihmeellisimpiä asioita viimeisen vuoden aikana ja keväällä havahtuu siihen, että ei tarvitsekaan niitä. Talvivaatteita pakatessa säilöön voi myös havahtua siihen, että vaatteet ovat käymässä pieniksi tai ne ovat tulleet talven aikana tiensä päähän.
Kevät on hyvää aikaa tarkistaa kodin turhat tavarat. Löytyvät turhakkeet on hyvä sitten luokitella myytäviin, kierrätettäviin ja annettaviin. Talvivaatteita on huono myydä keväällä, joten ne todennäköisesti joutuu säilömään kesän yli, mutta säilöntä kannattaa tehdä siten, että muistaa ottaa ne ajoissa myyntiin syksyllä. Myytävät tavarat kannattaa hinnoitella heti tarkistuksen yhteydessä, muuten myynti saattaa kariutua siihen, ettei jaksakaan myöhemmin alkaa hinnoitella omia tuotteita. Ainahan hintoja voi myöhemmin tarkistaa uudestaan. Hinnoittelussa kannattaa muistaa, että oma tunnearvo ei tuo tuotteelle lisäarvoa, vaan hintojen pitää olla realistisia.

Pois annettavissa turhakkeissa pitää miettiä, kuka hyötyisi turhakkeesta. Kukaan ei halua turhakkeita toiseltakaan kotiinsa. Omia turhakkeita voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, ystäville, tuttaville, vaikkapa läheiseen päiväkotiin, sellaiselle, joka tarvitsee sinun turhakettasi.

Viimeinen kasa turhakkeita, eli poisheitettävät, olisi hyvä olla mahdollisimman pieni tai siitä olisi hyvä saada mahdollisimman pieni. Huonokuntoiset vaatteetkin voi kierrättää tänä päivänä. Osasta rikkinäistä tavaraa voi myös tuunata jotain aivan uutta, esimerkiksi lahjaksi tai vaikkapa myytäväksi. Tuunatut asiat ovat tänä päivänä kohtalaisen kuumaa tavaraa markkinoilla.
Omista tilanvaltaajista on siis helppo päästä eroon. Se vaatii kuitenkin järjestelmällistä työtä ja työhön tarttumista. Pahimmassa tapauksessa tilanvaltaajat voivat aiheuttaa sairaalloisen hamstraamisen, joten tunne asiat pitää osata jollain tapaa laittaa sivuun, kun aloittaa raivauksen. Tunne ja tarve on hyvä osata erottaa toisistaan, jotta omassa kodissa mahtuu asumaan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti