torstai 16. huhtikuuta 2015

Inventaario


Inventaario omiin tavaroihin kannattaa. Se kannattaa myös tehdä säännöllisin väliajoin. Jos omasta kodista löytyy paljon samaa tavaraa tai samaan tavaraluokkaan kuuluvia esineitä, kannattaa pohtia tarvitseeko niitä kaikkia, vai tulisiko toimeen vähemmällä.

Erilaiset pukeutumista ohjaavat ja opettavat Tv-ohjelmat tai muut materiaalit kertovat, että suurimmalla osalla hyvinvointivaltioiden ihmisiä on liikaa vaatteita. Jonkun ohjeen mukaan viisi vaatekertaa tai 20 erilaista vaatetta riittäisi mainiosti aikuiselle naiselle (tähän lukuun ei tiettävästi ole laskettu alusvaatteita). Vaatteita voi sitten muunnella erilaisten asusteiden avulla. Katsastus omaan vaatekaappiin paljastaa varmasti inventaarion paikan, jos nojaa tähän ohjeeseen. Selityksiäkin varmasti on monia, kuten se että eri vuodenaikoina voi haluta pukeutua eritavalla tai että on vain mukavaa ja rentouttavaa joskus shoppailla.

Tarve keräillä erilaisia esineitä ja asioita myös kasvattaa kodin tavaramäärää. Koteihin myös kantautuu erilaisia tavaroita kuin varkain. Kaupoista mukaan saattaa tulla turhia muovipusseja ja pakkausmateriaaleja. Lapset kantavat kotiin aarteitaan ja taideteoksiaan. Jos kotiaan ei inventoi, niin pian huomaa hukkuvansa turhaan tavaraan. Tai on ainakin tervettä, jos huomaa hukkuvansa tavaraan ja osaa sille itse alkaa tehdä jotain. Inventaarion avulla pystyy tekemää poistoja ja keksimään asioille ja tavaroille uusia käyttötapoja. Sen avulla voi myös havainnoida, milloin oikeasti pitää hankkia jotain tarpeellista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti