perjantai 17. huhtikuuta 2015

Puutarhasuunnitelmat


Omavaraisuus olisi hienoa. Kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta suurissa mittakaavoissa. Pienikin tosin on riittävä. Suunnitelmia se kuitenkin vaatii. Itselle omavaraisuus on pitkälti puutarhasuunnitelmien tekemistä. Mitä sitä voisikaan tänä vuonna yrittää toteuttaa? Millaisia hyötykasveja voisi tänä vuonna saada omaan pihaan kokeiluun?

Puutarhan suunnittelu on mukavaa puuhaa, mutta vaatii myös paljon tietoa ja kokemuksen tuomaa taitoa. Puutarhapiirrokset ja -kuvat vuosien varrelta on mukava säilyttää ja tarkastella, miten puutarha on vuosien varrella muuttunut. Nostan hattua puutarhureille ja maanviljelijöille. He tekevät haastavaa työtä. Toisaalta työ varmasti palkitsee onnistuessaan, kun oman työn voi konkreettisesti nähdä.

 
Joten lienee aika sotkea omat sormet multaan ja antaa kevään ja kesän tuoda jotain uutta mutta myös vanhaa tullessaan puutarhaan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti