Miksi isät jäisivät kotiin?

Edeltävä hallitus kaavaili kotihoidontuen jakamista äidin ja isän kesken. Ajatuksena oli, että äidit saataisiin nopeammin takaisin työelämään ja näin voitaisiin taata naisille tasavertaisempi asema työelämässä. Tällaisen kuvan ajatuksesta jakaa tuki vanhempien kesken antoi.

 

Esitys tuen jakamisesta ei mennyt läpi, mutta jätti ilmaan kysymyksen miksi isät sitten jäisivät kotiin, jos heitä ei näin pakotettaisi jäämään kotiin? Luin hetki sitten mielipidekirjoituksen, jossa lasten huono käytös nimettiin yksinomaan äitien viaksi. Äidit kun eivät pidä lapsiaan kurissa. ”Se joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee” – lieni kirjoittajan ajatus. Hän kyllä hyvin selvästi ilmaisi, että äidit ovat yksin vastuussa lasten ja nuorten ongelmakäytökseen. Tätä tekstiä lukiessa mietin, millä planeetalla kirjoittaja elää, kun siellä ei ilmeisesti ole miehiä ollenkaan. Ei kai lasten kasvatus ole yksin äitien tehtävä? Eikö siihen osallistu isät, ammattikasvattajat, kasvuympäristö ja yhteiskuntakin? Heräsi ajatus, että elämmekö sittenkin vielä aikakautta, jossa naisen paikka on ”nyrkin ja hellan välissä”? Jos näin on, niin ei mies voi silloin jäädä kotiin. Eikä mies voi silloin osallistua lastenkasvatukseen.

Onneksi luulen olevani väärässä, tai ainakin toivon niin. Monesti juuri miehet ovat toivottuja kasvatuskumppaneita, niin kotona, koulussa kuin päiväkodeissa. Onpa miehiä jopa perhepäivähoitajinakin nähty. Mies on siis yhtä hyvä kasvattaja kuin nainenkin. Imettämään heistä ei ole, mutta muuhun lastenhoitoon kyllä. Miksi he siis jäisivät kotiin, jos ei ole pakko? Moni ei jää. Syyt miksi jotkut jäävät saattavat olla samat kuin naisilla. Niitä voivat olla esimerkiksi työttömyys, tauon tarve omasta työstä, parempi tienesti tai ihan vaan halua olla oman lapsen kanssa ja nähdä se valtava kasvu mitä tapahtuu pienessä ajassa, kun lapset ovat pieniä. Joten miksei isät voisi hyvällä omalla tunnolla jäädä kotiin, ilman ulkopuolisten arvostelua?